Tottiskauden avaus Kyrelin parkkipaikalla !!!!
Eipähän ollut tunkua , kun avattiin talvi tottiskausi . Jojo oli oikein innoissaan , otin sillä seuraamisen remmin kanssa sekä ilman remmiä . ne sujuivat ihan OK..
Ajattelin ottaa pikkasen kaukoja sekä stoppia , ne kyllä hajosivat ihan käsiin .
Ensinnäkin kun otettiin stoppia niin en saanut Jojoa pysäytettyä , vaan tuli läpi juoksuksi . Nyt sitten miettimään kuumeisesti mikä olisi Jojolle paras keino pysähdyksiin , että vauhti myös säilyisi luokse tuloon siinäpä pikku pulma . Sitten toinen ongelma on kaukoissa Jojolla kun liikkuu aina pikkasen ,kun nousee istumaan ! Miettiä pitää sitäkin millä liikkumisen saisi pois , täytyy työstää sisätiloissa sitä joku laatikko pistää eteen ettei pääse liikkumaan ?? Ja sitten varmaan ottaa ulkona samallalailla.
Ällillä oli sitten virtaa ettei oikein osannut keskittäytyä, ensin otin patukan kanssa seuraamista .Eihän siitä tullut kerta kaikkiaan mitään , täytyi kaivaa namut taskusta , että saataisiin jonkilaista kuviota aikaiseksi ..
Sain sitten otettua jonkilaista seuraamista , ei mitään hyvää oli kaikkea muuta mielessä .
Otin vielä istumista ja maahan menoja , ajattelin että olisi ollut parempi kun oltaisi seisty vain paikalla .
Kotona sisällä Älli tekee hyvin , kun ei ole häiriöitä , kaipa se joskus oppii..
Onneksi on tämmöinen pakko loma :) niin voi sen hyödyntää koirien koulutukseen .
Ajattelin tehdä treenit aamulla /päivällä & illalla..
Nyt olen tehnyt satunaisesti Jojolla treenejä>> Ällillä on treenipäiväkirja , neljänä päivänä yksi liike +nouto viides päivä on vapaa <<. Nyt voi sitten tehdä kolme eri liikettä + nouto päivässä >, ja pitää neljännen vapaana :)<

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti