torstai 23. helmikuuta 2012

Sitä suntätä !!:)

Tällä kuluneella viikolla  ollaan tehty taas aikas paljon tottista,   Ollaan otettu vauhtinoutoja pihassa sekä luokse tuloja .
  Noihin vauhtinoutoihin ei voi jumiintua , Älli hoksas heti kun tuon lujaa  kapulan niin patukka lentää.
Niitä ei voinut ottaa kuin muutaman kerran ,  sitten palattiin normi noutoihin !Mutta ajattelin tässä tehdä pientä jäynää Ällille otan muutaman tavallisen , sen jälkeen taas vautinoudon ja sitten tavallisen katsotaan sitten kuinka menee.

Parkkis treeneissä  otettiin seuraamista Älli piti hyvin paikkansa sekä katsekontakti oli hyvää ,, sitten siirryttiin  noutoliikeeseen  tällä kertaa otettiin  nouto kapulan pitoa seuraamis liikkeenä .  Tässä en tule vaatimaan katse kontaktia, kun vain kapula pysyy suussa se riittää kapulan on pysyttävä kävelyssä ja juoksussa .    Tällä eka kerralla  oli vain lyhyttä kävelemistä , ja kapula pysyi JEE..

Toko treenit on aloitettu eka kerta oli teoriaa , maanantaina saadaan sitten oikein kunnolla tokoilla .
Meitä on kahdeksan koirakkoa , neljän koiran ryhmissä tehdään liikkeet :) perästä kuuluu ..

Muutenkin tulee olemaan kiireinen kevät , on kaikkia kivaa  ja vielä täytyi kouluttaa kumpaakin koiruutta !

Jojosta sen verran ollaan otettu sisällä stoppeja , sain hyvän vinkin tuolla ekassa toko teoria tunnilla !
Ja niitä kokeilin Jojolle sisällä , ne kun nyt on jojon päähän mennyt siirretään ulos ;);)

Kaukot  on vielä jossain kaukana hukassa , katsotaan saadaanko ne Jojon päähän mitenkään menemään  syksyyn mennessä ;) eikä sen niin ole väliä jos ei mene niin ei sitten >>pääasia että molemmilla on hauskaa .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti