Tänään alkoi Ällillä toko jatko sellainen kurssi , oli vain Älli ja kaksi aivan alussa olevaa koiraa .(nuoria sellaisia )
Tänään otimme katse kontaktia >>sehän on meille jo tuttu juttu ja sujui Älliltä hyvin , saatiin jopa kehuja !!!!
Sitten otettiin ihan lennosta seuraamista >><Älli kun oli niin tohkeisaan niin ei mennyt ihan niin kuin römssässä >><vaan menin vähän yli hilseen :) saatiin hyvät ohjeet sen korjaamiseen !!
Kosketusalusta oli meille tuttu juttu "kesällä" viimeksi otettu :) Älli selviytyi mainiosti siitä :)
Sitten seurasi hyppääminen , sekä koskettaminen kosketusalustalle >>palkkaus sekä hyppy takasin >>>siinä Älli oli pätevä pikku paholainen :):)
Lopuksi oli paikalla olo 2minuttia >>Jep hienoa saatiin hyvät häiriö paikalla olot aikaiseksi :)
Läksyä saatiin >>>>niistä koitetaan selviytyä :)
Ihan alussa kun mentiin niin meidän ohjaaja sanoi Ällistä onpas sutjakaan näköinen pieni pelkkari ja sitten , että kun Älli on mikä on eloisa tosi aina tekemässä kaikkia >><ei tarvitse paljon motivoida kun jo tekee mitä vaan ;) Hyvä niin ;)::
Otettiin ihan namipalkkausta , että saadaan Ällin virettä hieman laskettua , sanoinkin että olen ihan ottanut pallolla nyt kuitenkin koitettiin nameilla ;)
Meidän ope myös sanoi että kun on tommosia Ällinkaltaisia koiria niin kun oikea koe tilaisuus tulee ja kun jos ohjaaja jännittää , niin koira suorittaa vielä paremmin kun on pientä jännitystä ;) Se jää nähtäväksi kesällä >>joskus

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti